BTF Finland
Uutiset

Uutiset

23.03.2012: Hallituksen kehysriihen veroratkaisut

 

Hallituksen kehysriihen merkittävimmät veroratkaisut ovat ansiotuloverotuksen inflaatiotarkistuksista luopuminen vuosina 2013-2014 ja arvonlisäverokantojen yhden prosenttiyksikön korotus.

Hallituksen veroratkaisut muuttavat verotusta seuraavasti:

Arvonlisäverotus

Arvonlisäverokantoja korotetaan kauttaaltaan yhdellä prosenttiyksiköllä. Esimerkiksi yleinen arvonlisäverokanta nousee 24 prosenttiin ja ruoan arvonlisäverokanta nousee 14 prosenttiin.

T&K-kannustin

Kasvuun tähtäävän tuotekehityksen tukemiseksi säädetään kannustin, jonka kautta yritys saa yhteisöverosta veronhyvityksen, joka riippuu T&K-henkilöstön palkkakustannuksista. Investointien lisäämiseksi säädetään teollisuudelle kaksinkertainen poistomahdollisuus vuoden 2014 loppuun asti.

Lisäksi otetaan käyttöön määräaikainen kasvukannustin, jonka kautta yksityinen sijoittaja saa verovähennyksen sijoittaessaan listaamattomaan kasvuyritykseen. Riskinottoa lisätään myös nostamalla listaamattomiin pk-yrityksiin tehtävien sijoitusten hankintameno-olettama määräajaksi. Lisäksi selvitetään mahdollisuudet erillisen patentoinnin verokannusteen käyttöönotolle.

Pääomasijoittamisen kasvukannusteelle ja T&K-kannustimelle asetetaan minimi- ja maksimimäärät. Pääomasijoittamisen kasvukannustin säädetään koskemaan vain luonnollisten henkilöiden pieniin yrityksiin tekemiä vähemmistösijoituksia.

Ansiotuloverotuksen kiristys

Yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevien ansiotuloverotusta kiristetään luomalla valtionverotuksen ansiotuloverotaulukkoihin uusi veroluokka. Suurten eläkkeiden verotusta kiristetään vastaamaan palkkatulojen verotusta. Näillä kiristyksillä lisätään valtion verotuloja arviolta 115 miljoonalla eurolla. Ansiotuloverotuksen inflaatiotarkistuksista luovutaan.

Varainsiirtoverotus

Varainsiirtoveroa korotetaan siten, että nykyinen 1,6 prosenttia nousee 2,0 prosenttiin.

Kilometrikorvaukset

Kilometrikorvausten ylikompensaatiota purkavilla rakenteellisilla muutoksilla kerätään noin 70 miljoonaa euroa.

Perintöverojen kiristys

Yli miljoonan euron perintöjen verotusta kiristetään.

Vapaaehtoisten eläkevakuutusten eläkeiän yläraja

Työurien pidentämiseen hallitus kannustaa lisäämällä kaikkiin vapaaehtoisen eläketurvan kohdistuvien vakuutuksen maksujen veroetuihin ehdon, että eläke-etua voi saada vasta eläkeiän yläikärajasta. Muutos ei koske takautuvasti vanhoja sopimuksia.

Kiinteistövero

Selvitetään mahdollisuudet kiinteistöverojen alarajojen nostamiseen.

Energiaverotus

Energiaverotuksessa jatketaan vähäpäästöisyyteen kannustamista korottamalla maltillisesti veron koostumuksen CO2-komponenttia.

Pankkivero ja windfall-vero

Hallitusohjelman mukainen pankkivero otetaan käyttöön vuonna 2013 ja ns. windfall-vero vuonna 2014. Näiden on oletettu käyttöönoton jälkeen kasvattavan verokertymää vuositasolla yhteensä 340 milj. euroa.

Harmaan talouden torjunta

Poikkihallinnollisella harmaan talouden vastaisella toimenpideohjelmalla hallitus tavoittelee 300 miljoonan euron vuotuisia lisätuloja. Tätä verotulojen lisäystä ei ole kuitenkaan sisällytetty ennusteeseen johtuen siitä, että konkreettiset toimet ja esitykset verotulokertymän lisäämiseksi ovat vielä valmisteilla.

 



Takaisin